Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2018.

Viime viikonlopun Pietarin koiranäyttelyn mietteitä.

Aivan huippu reissu oli meillä Nupun kanssa viime viikonloppuna Pietarissa. Vähän jännitti lähteä ensimmäistä kertaa niin isoihin näyttelyihin ja vielä sellaisella koiranäyttelylinja-autolla. Mutta eihän se muu auttanut kuin muumimatkalaukku pakata torstai-iltana ja jännityksellä odottaa mitä tuleman pitää. Nuppu ja Nupun passi hoidettiin torstaina, eli Nupulle annettiin eläinlääkärissä matolääke sekä lääkäri teki kliinisentutkimuksen joista se laittoi sitten leimat passiin ja näin saatiin kaikki Nupun asiat hoidettua. Minusta kaikkein parasta on hoitaa kaikki asiat kuntoon jo kotimaassa ettei tule sitten ongelmia, ja vielä kun kyseessä on Venäjä niin kaikkia uusia säännöksiä voi tulla eteen ja näin saadaan ainakin osa jo hoidettua. Lopuksi kävin vielä kynsihuollossa koska pitäähän sen handlerinkin olla kunnossa ja tosi hienot kynnet se Sanna taas loihtikin ja nämä ovat vielä oikein tapaukseen sopivat eli vähän blingblingiä niin kuin arvata saattaa... Matkamme alkoi perjantai-aamuna ke

Vähän koiranäyttelymietteitä tässä postauksessa meidän koirulien kuvakavalkadissa......Sekä Nupun lauantain arvostelukin joka ei mennyt ihan niin putkeen kuin perjantaina...

Niin se on pääsiäinen ja melkein alkaa meikäläisen tautikin olla selätetty, viikko syömättä niin sekin tekee jo heikkoa oloa, mutta eilen oli jo ensimmäistä kertaa nälkä. Joten luulen että tästä vielä henkiin jäädään, ja saadaan edes pikkaisen nauttia näistä vapaistakin ennenkuin pitää taas mennä töihin ahertamaan...Mutta vieläkin mainitsen että töihin tulo sairaana, pitäisi kieltää laissa näin ei työkavereiden tarvitsisi sairastaa ja menettää ansaittuja vapaa päiviä sairastaessa siksi että joku tulee sairaana töihin ja tartuttaa muut...En ole katkera mutta kuitenkin... Tänään sain vähän jo siivottuakin ja laitettua muutaman pupusenkin tuonne pöydille, muut pääsiäiskoristeet saa tällä kertaa olla laatikoissa, en viitsi enkä jaksakaan niitä esille laittaa. Ehkä ne pääsevät sieltä pölyttymästä sitten ensi pääsiäisenä nyt menemme näillä. Vaikka kunto ei ole ollut todellakaan vielä paras mahdollinen, niin siitä huolimatta pitihän meidän käydä Nupun kanssa tuolla näyttelyissä lauantainakin.